Valitettavaa vastakkainasettelua Naantalin seurakunnassa

On ollut mielenkiintoista, mutta surullista seurata Rannikkoseudun mielipidekirjoittelua koskien Naantalin seurakunnan taloutta. Toisissa kirjoituksissa puolustetaan vastuullista taloudenpitoa, ja toisissa nähdään vastuullinen taloudenpito turhista investoinneista johtuvana. Toisin sanoen toiminta vastaan investoinnit. Valitettavaa vastakkainasettelua!

Erityisen näkemyseron on aiheuttanut kappalaisen viran täyttämättä jättäminen. Siinä nostetaan tuomiokapituli ”parhaiten tietäjän” rooliin, kannanottoja paikallisseurakunta ei ikään kuin saisi kyseenalaistaa. Tässä kohdin myös seurakunnan taloushallinnon viranhaltijaan on kohdistettu epäasiallisia syytöksiä.  

Kirjoittelusta jää sen sijaan taustalle ne päätöksentekorakenteet, joissa seurakuntayhtymän ja seurakuntien hallinnossa toimitaan. Investoinnit ja muut viralliset päätökset seurakuntayhtymässä tekee yhteinen kirkkoneuvosto ja kirkkovaltuusto viranhaltijan esittelystä. Kappalaisen viran täyttämisestä taas päättää Naantalin seurakunnan seurakuntaneuvosto Naantalin kirkkoherran esittelystä. Toki esittelijällä on erityinen vastuu esittelemistään asioista, mutta eivät päättäjätkään voi vastuutansa paeta.

Kaikissa seurakunnissa täytyy toiminta sopeuttaa tuloraameihin. Alijäämäisen tilinpäätöksen kohdalla on kirkkojärjestyksen mukaisesti tehtävä esitys talouden tasapainottamisesta. Tasapainottamisvelvollisuus on seurakuntayhtymässä taloutta ja hallintoa johtavalla yhteisellä kirkkoneuvostolla. Seurakuntaneuvosto taas saa itse ratkaista, mistä vähennetään.

Virkavelvollisuuksiin liittyen talouden tasapainottamisesityksen valmistelee talousjohtaja, mutta yhteinen kirkkoneuvosto päättää esityksestään kirkkovaltuustolle.

Uskon, että Naantalin seurakunnassa kiinteistöinvestoinnit on tehty vuosien saatossa tarkkaan harkiten. Korjaus- ja uudishankkeet ovat joka tapauksessa kohdistuneet seurakunnan tiloihin, jotta seurakunnan perustehtävästä voidaan huolehtia. Tiloja on rakennettu ja kunnostettu seurakuntalaisia ja henkilökuntaa varten. Seurakunnan toiminnallinen ja taloudellinen puoli menevät käsi kädessä, eikä niitä ole tarpeen mielipidekirjoituksissakaan vastakkain asettaa.

Nykyinen kirkkojärjestys mahdollistaa Naantalissa esiintyvän virantäyttöhaasteen: tuomiokapitulin tehtäviin kuuluu kappalaisen viran avaaminen, mutta sen täyttäminen on sen seurakunnan päätösvallassa, joka kulutkin maksaa. Ehkä tässä kohdin rohkenen epäillä kirkkojärjestyksen ajantasaisuutta?

Olisi toivottavaa, että Naantalin seurakunnassa edettäisiin jatkossakin demokraattisin päätöksin ja hyvää hallintotapaa noudattaen. Olkaamme ihmiset yhtä Jumalan edessä  -  myös seurakunnassa.

Päivi Vauhkonen, kirkkovaltuutettu

Littoinen

Julkaistu Rannikkoseudussa 16.4.2013

Miksi talous yllätti Liedon?

Liedon kunnanvaltuuston kokouksessa 4.3. kerrottiin vuoden 2012 lähes 2 miljoonaa euroa alijäämäisestä tilinpäätöksestä. Kysymys ei ole tulopohjan pettämisestä, vaan tilikauden viime metreillä selvisi, että määrärahat ylittyivät monissa kohdin ja reilusti. Valtuutetuille tulee selvittää, miksi talous yllätti Liedon.

Kokouksen jälkeen on mielipidekirjoituksissa maalailtu synkkiä pilviä ja käsketty kiristää kukkaron nyörit. Ratkaisua on haettu sekä investointien jäädyttämisestä että kokouspalkkioiden pienentämisestä. Investointipäätöksillä ja lillukan varsilla ei valitettavasti ratkaista käyttötalouden karkaamista käsistä.

Mistä sitten on kysymys? Liedon tulos on monien tekijöiden summa, johon uusi valtuusto joutuu nyt paneutumaan. Liedon talousongelmat voivat juontaa juurensa esimerkiksi epärealistisen kireään talousraamiin, alimitoitettuun budjettiin, epätarkkaan toiminnan ja talouden suunnitteluun sekä seurannan haasteisiin. Ongelma voi olla rakenteellinen, asenteellinen tai työvälineisiin liittyvä.

Ovatko Liedon kunnan talouden ja toiminnan raportit ja seurantakäytännöt sellaiset, että niiden avulla voidaan taloutta oikeasti ohjata? Saatavillahan pitäisi olla havainnollista vertailutietoa edellisten vuosien toteumasta vastaavalta ajankohdalta ja kuluvan vuoden kumulatiivisesta toteumasta suhteessa budjetoituun.  Tietoa pitäisi olla myös sellaisista menoeristä, kuten tehdyistä ostopalvelu- ja muista hankintapäätöksistä, jotka eivät vielä näy kirjanpidon raporteissa.

Oman syynsä soppaan voivat tuoda myös Liedon viime vuosien organisaatiomuutokset, jotka ovat lisänneet suunnittelun ja seurannan vaikeuskerrointa. Yhdistettäessä määrärahaesityksiä voi euroja voi jopa pudota epähuomiossa pois budjetista.  Organisaatiomuutoksissa voi myös käydä niin, että talousarvion on suunnitellut eri henkilö kuin se, joka siitä seuraavana vuonna vastaa. Eihän sitä voi tietää, mihin rahojen pitäisi riittää, jos ei ole ollut suunnittelussakaan mukana!

Onko mahdollista, että valta ja vastuu eivät Liedossa kulje aina käsi kädessä? Voiko ”pikku pomo” tehdä käytännön päätöksiä, mutta vastuu rahankäytöstä on ”isolla pomolla”, jolla ei ole todellista tuntumaa tehtyihin päätöksiin. Tehdäänkö hankintapäätöksiä myös toisten vastuulla oleviin kustannuspaikkoihin?

Mielenkiintoista olisi myös tietää, miten vastuullisten talous- ja hankintaosaaminen varmistetaan? Tällä hetkellä Liedon henkilöstöpolitiikka ei mielestäni tue operatiivisen toiminnan vastuullista taloudenpitoa. Esimerkiksi rekrytoinneissa ei tarvittavaa osaamista punnita riittävästi. Ongelmia synnyttävät myös runsaat määräaikaiset työsuhteet, jotka altistavat viestikapulan katkeamiseen.

Toivottavasti uusi valtuusto kysyy, ketkä ovat tilivelvollisia ja mitä tilivelvollisuus tarkoittaa   -   oikeasti. Syyllistämättä ketään erityisesti on tarpeen tarkentaa, mikä on keskushallinnon vastuu riittävän, oikean ja oikea-aikaisen taloustiedon tuottamisessa. Myös luottamushenkilöiden seurantavastuuta on syytä korostaa.

Enkä veronmaksajana voi olla kiinnittämättä huomiota lisäksi siihen, millainen on Liedon toimintakulttuuri talousasioissa. Onko pelin henki edelleen se, että ”jos rahat eivät riitä, pyydetään lisää”?

Päivi Vauhkonen, Lieto

Tarkastuslautakunnan jäsen 2001 - 2008

Julkaistu Turun Tienoossa 19.3.2013

Palvelupäällikön viran täyttöpäätös ontuu

Palvelupäällikön valintapäätöksestä on tehty oikaisuvaatimus, joka on käsitelty teknisessä lautakunnassa 26.2.2013. Turun Tienoossa uutisoitiin päätöksestä otsikolla: Palvelupäällikkö on ja pysyy. Tienoon jutussa ei kuitenkaan pantu merkille, että lautakunnan päätös ontuu.

Hakijoiden yhdenvertaisuuden toteutumisen arvioimiseksi tiedusteltiin oikaisuvaatimuksessa tekniseltä lautakunnalta, millä kriteereillä ja millaisilla arviointituloksilla valinta tehtiin. Tekniseltä lautakunnalta pyydettiin vastaus seuraaviin kysymyksiin:

1. Miten varmistettiin hakijoiden tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu?

2. Millä kriteereillä haastatteluryhmä arvioi hakijoiden soveltuvuuden palvelupäällikön tehtävään?

3. Millaisen kokonaisarvion haastatteluryhmä antoi oikaisuvaatimuksen tekijän soveltuvuudesta palvelupäällikön tehtävään?

Tekninen lautakunta on antanut päätöksessään 26.2.2013 § 49 vastauksen, josta ei lukijalle mielestäni selviä, miten hakijoiden soveltuvuuden arviointi tehtävään tosiasiassa tehtiin. Lautakunnan vastauksessa ei kerrota pyydettyjä arviointikriteerejä. Vastauksesta ei ilmene, miten valitun ja hänen varahenkilöidensä sekä muiden hakijoiden välinen soveltuvuusero arvioitiin. Myös oikaisuvaatimuksen tekijän soveltuvuus kriteereihin jää hämärän peittoon. Teknisen lautakunnan vastauksesta sen sijaan selviää, että kaikkien hakijoiden henkilökohtaista arviointia ei ole dokumentoitu.

Miltähän tämä näyttäisi koulumaailmassa: oppilasta ei lasketa kurssista läpi, mutta hänelle ei kuitenkaan kerrota, minkä arvosanan hän sai ja miten arviointi tehtiin?

Yhdenvertaisuuslain 4 §:n mukaan viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan yhdenvertaisuuden edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.

Mikäli työnhakija kokee tulleensa syrjityksi, on ymmärtääkseni näyttövelvollisuus työnantajalla siitä, että syrjintää ei ole tapahtunut.

Liedon kunnan rekrytointia on mielestäni kehitettävä siten, että valintaprosessi tehdään läpinäkyväksi Yhdenvertaisuuslain edellyttämällä tavalla. Tehtävän kelpoisuusehdot ja sen hoitamisen kannalta olennainen osaaminen, koulutus ja kokemus on tehtävä näkyväksi. Lisäksi tarvitaan tieto siitä, miten kukin hakija näiden valintakriteerien valossa arvioitiin.

Päivi Vauhkonen

Littoinen

Julkaistu Turun Tienoossa 14.3.2013

Nimetön työnhaku ei poista julkissektorin todellista ongelmaa

Suomessa uutisoitiin hiljan (STT 17.2.2013), että nimettömällä työnhaulla voisi löytyä paras osaaminen. Tavoitteena on nostaa muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien osuutta julkisella sektorilla.

Nimetön työnhaku on suuntauksena hyvä, sillä viranhaltijalain mukaan työnantaja ei saa virkasuhteeseen ottaessaan asettaa hakijoita erilaiseen asemaan ilman hyväksyttävää perustetta.

Yhdenvertaisuuslain mukaan edellä mainittua periaatetta noudatetaan myös työhönottoperusteista, työoloista tai työehdoista, henkilöstökoulutuksesta taikka uralla etenemisestä. Yhdenvertaisuuslain mukaan viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan yhdenvertaisuuden edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.

Mielestäni nimetön työnhalu ei kuitenkaan poista julkisen sektorin todellista ongelmaa, joka liittyy hakijoiden yhdenvertaiseen kohteluun ja samalla julkissektorin uudistumiseen. Todellinen ongelma kiteytyy mielestäni siihen, että työnantajat eivät ole tunnistaneet riittävästi osaamista, joita tehtävässä onnistuminen vaatisi tai jota edes hakuilmoituksessa määritelty pätevyys edellyttäisi.

Jos esimerkiksi haetaan johtajaa 50 miljoonan euron vastuualueelle ja edellytetään häneltä kykyä kehittää toimintaa, ei johtamis- ja kehittämisosaamiselle useinkaan ole määritelty kriteerejä, joiden avulla osaaminen voitaisiin arvioida läpinäkyvästi ja varmistaa näin hakijoiden syrjimätön kohtelu.

Esimerkiksi kehittämisosaamisen kriteereinä voisi olla näyttö onnistuneista kehittämishankkeista ja henkilön oma rooli niissä. Johtamisosaamisen osalta voitaisiin arvioida tarpeen mukaan esim. kykyä strategiseen johtamiseen, talousjohtamiseen, projektijohtamiseen, prosessijohtamiseen, innovatiivisuuden johtamiseen, verkostojen johtamiseen tai osaamisen johtamiseen. Näitä työkaluja on julkishallinnossa työskentelevien hakijoiden osaamissalkussa harvoin.

Eli jos rekrytoidaan ”kehittämiskykyistä nakkikioskin vetäjää”, kutsutaan haastatteluun edelleenkin vain ne henkilöt, joilla on kokemusta nakkikioskin vetäjän työstä – hakijan nimestä riippumatta. Tämä johtaa siihen, että julkissektorilla ei edelleenkään toteudu hakijoiden yhdenvertainen kohtelu eikä tapahdu kipeästi tarvittavaa uudistumista. Ehkä jollain toisenlaisella koulutuksella ja työkokemuksella saataisiin uudenlaista potkua nakkikioskin tuloksellisuuteen ja tuottavuuteen!

Päivi Vauhkonen

Littoinen

Julkaistu Turun Sanomissa 23.2.2013

Piispantarkastus on vallankäyttötilanne

Piispa Tapio Luoma tarkasteli Kotimaa-lehden kolumnissaan (17.1.2012) piispan vallankäyttöä. Hän totesi, että toisaalta piispan kannanottoja odotetaan. Toisaalta hän esitti, että piispan olisi oltava hiljaa, jottei hän tulisi käyttäneeksi valtaa väärin.

Tarkastelen seuraavassa piispantarkastusta yhtenä piispan vallankäyttötilanteena. Arvioin tilannetta kriittisesti eräässä seurakunnassa pidetyn määräaikaisen tarkastuksen näkökulmasta.

Piispantarkastus oli arvostettu tapahtuma, johon kohdistui paljon odotuksia. Piispantarkastuksen yhteydessä piispa ja hänen tarkastuskollegionsa keskustelivat seurakunnan henkilökunnan ja luottamushenkilöiden kanssa. Keskusteluissa käsiteltiin seurakunnan toiminnan painopisteitä, työn ja työyhteisön kehittämistä sekä hallintoa ja taloutta. Tarkastusta varten toimitettiin myös etukäteen kirjallista aineistoa ja käytiin ajatustenvaihtoa.

Piispantarkastuksen havainnoista laadittiin piispan lausunto, joka on julkinen asiakirja. On perusteltua odottaa, että piispantarkastuksessa seurakunnan toiminnallista ja taloudellista puolta arvioidaan tasapuolisesti.

Seurakunnan sisäisiin asioihin otettiin kuitenkin kantaa tavalla, joka edellyttäisi eri osapuolten syvällisempää ja tasapuolisempaa kuuntelemista ja dialogia.

Piispantarkastus on mielestäni voimakas vallankäyttötilanne. Tarkastuskäynnin jälkeen piispan nimissä esitettyihin näkökohtiin on viitattu seurakunnan kaikissa mahdollisissa kokouksissa ja palavereissa. Nyt on jopa vaarana, että seurakunta on osittain jäänyt kiinni piispantarkastusta edeltävään aikaan eikä näe sitä kehitystä, joka on tapahtunut tarkastuksen jälkeen.

Piispantarkastuksen voi nähdä olevan osa seurakunnan laatutyötä. Parhaimmillaan se tukee seurakunnan sisäistä itsearviointia ja pitkäjänteistä kehittämistä. Tai voisiko se ainakin johdattaa seurakunnan systemaattisen laatutyön kaidalle tielle?

Päivi Vauhkonen

kirkkovaltuutettu, kirkkoneuvoston ja taloudellisen jaoston jäsen, Littoinen

Julkaistu Kotimaa-lehdessä 7.2.2013

Palvelupäällikön valinnassa on hämärää

Liedon kunnassa oli vuoden vaihteessa haussa palvelupäällikön virka. Tehtävä on uusi. Palvelupäällikkö vastaa kunnan ruoka- ja puhtauspalveluista ja samalla 5,5 miljoonan euron budjetista. Henkilökuntaa on noin 100.

Palvelupäällikön tehtävään haki useita, joista yksi oli Liedon ruokapalvelupäällikön sijaisena toiminut henkilö. Hän oli muutama vuosi sitten hakenut tuolloin avoinna ollutta ruokapalvelupäällikön virkaa. Henkilö ei tullut tuolloin valituksi tehtävään, ja hän jätti oikaisuvaatimuksen kunnan päätöksestä.

Edellisestä valintapäätöksestä valittaminen on mitä ilmeisimmin saattanut henkilön epäedulliseen valoon. Ainakin lähiesimies on koko sijaistuksen ajan tehnyt työtä sen eteen, että suunnitteilla olevaan palvelupäällikön tehtävään ei koskaan valittaisi kyseistä henkilöä.

Esimies esimerkiksi levitti vs. ruokapalvelupäälliköstä tietoa, ”että on tullut niin paljon huonoa palautetta”. Esimies ei kuitenkaan koskaan eritellyt palautetta, käsitellyt sitä ruokapalvelupäällikön kanssa tai antanut hänelle mahdollisuutta kehittää toimintaansa. Olisiko mahdollista, että ruokapalvelupäälliköstä annetaan negatiivinen kuva esimerkiksi siksi, että hän vaati tulosvastuullisilta alaisiltaan aiempaa tarkempaa taloudellista seurantaa?

Ottamatta kantaa valittujen henkilöiden pätevyyteen haluaisin kiinnittää huomiota siihen, miten viran täyttö eteni. Itse en ollut hakijana palvelupäällikön tehtävään. Minulla on kuitenkin henkilökohtaista kokemusta siitä, miten kunnassa tämän tasoiset rekrytoinnit tehdään.

Liedon kunnassa on käytössä haastattelulomake, joka sisältää yleisellä tasolla olevia lähinnä luonteenpiirteitä koskevia kysymyksiä. Haastatteluissa ei ole mukana rekrytoinnin ammattilaista. Sitä en tiedä, millä kriteereillä haastatteluun pääsee.

Teknisen lautakunnan päätöksen mukaan palvelupäällikkö valittiin yhden haastattelun pohjalta ”kokonaisarviointiin perustuen soveltuvimpana”. Herää kysymys, miten luonteenpiirteistä keskustelemalla saadaan käsitys henkilön ammatillisesta pätevyydessä suhteessa valintakriteereihin. Miten esimerkiksi talous- ja henkilöstöjohtamisen osaaminen arvioitiin? Entä kehittämisosaaminen?

On ymmärrettävää, että hakuprosessissa mukana olleiden luottamushenkilöiden on helpompi luottaa virkamiehen sanaan, kuin kyseenalaistaa esittely ja perehtyä asioihin syvällisemmin. Näin säilyvät hyvät välit virkamieheen, ja saahan häneltä tarvittaessa jatkossakin ”luotettavaa sisäpiiritietoa”.

Mielestäni Liedon kunnan rekrytointiosaamista ja -toimintatapaa olisi syytä kehittää. Tärkeää olisi vahvistaa laajemminkin kehitystä, joka parantaisi julkissektorin kykyä uudistua.

Päivi Vauhkonen

Littoinen

Julkaistu Turun Tienoossa 5.2.2013

Kunnallisdemokratia on yliarvostettua

Kuntavaalit on käyty. Käynnissä on luottamuspaikkojen jako valtuutettujen ja rannalle jääneiden kesken. Useat kunnallisvaaliehdokkaat ovat tehneet hienoa ja pitkäjänteistä työtä. Jotkut ovat tosin tulleet valituksi parempien ehdokkaiden puuttuessa.

Uudet luottamushenkilöt ovat joka tapauksessa tulossa jatkamaan sitä strategista työtä, joka edellisen kauden luottamushenkilöillä on jäämässä kesken.

Mielestäni paikallisdemokratia on yliarvostettua. Uskallan väittää, että harvoin mietitään sitä, millaista osaamista ja perehtymistä valitut päättäjät oikeasti tarvitsisivat voidakseen linjata isoja ja kauaskantoisia asioita.

Ei myöskään käydä riittävästi keskustelua siitä, minkä kunnallisen palvelun järjestämisessä paikallistuntemuksesta olisi todellisuudessa hyötyä. Tämä keskustelu on riittämätöntä myös kuntauudistuksen yhteydessä.

Minulla on 12 vuoden kokemus kunnallishallinnosta eri rooleissa: valtuutettuna ja virkamiehenä. Olen nähnyt useita henkilöitä, jotka kantavat valtuutetun viittaansa käyttämättä kertaakaan puheenvuoroa kokouksessa. Olen myös toistuvasti nähnyt, miten vasta kokouksessa avataan kirjekuori, joka sisältää syvällistä perehtymistä vaatineen esityslistan.

Olen joutunut todistamaan valtuutettujen toistuvia poissaoloja kokouksista sekä sitä, että he eivät ole vaivautuneet järjestämään varahenkilöään paikalle puhumattakaan siitä, että olisivat briiffanneet hänet käsiteltäviin asioihin.

Haaste kunnallisdemokratiassa on myös se, että luottamushenkilöiden tulisi tunnistaa roolinsa työnantajan edustajana. Toisinaan nimittäin puoluepoliittisesta mandaatista riippuen esimerkiksi hallituksen jäsen alkaa toimia tiedostamattaan ammattiyhdistysroolissaan, josta hän on ponnistanut kunnallisiin luottamustehtäviin.

Toisinaan luottamushenkilön mandaatti näyttää myös oikeuttavan ylimielisyyteen, epäasialliseen käyttäytymiseen ja virkamiesten aliarvioimiseen.

Isojen, yhteisten asioiden demokraattinen käsittely ja päätöksenteko on ongelmallista ajoittain myös siksi, että luottamushenkilöille on tutumpaa ottaa kantaa kotitaloutensa mittakaavan kokoisiin asioihin. Huomio kiinnitetään mielellään suihkuverhon valintaan, mutta miljoona-kysymyksistä päätetään ohi mennen.

Olen myös nähnyt, miten luottamushenkilöt puuttuvat kuntaorganisaation sisäisiin, operatiivisiin asioihin, jolloin toimivaltuudet esimiesten kanssa uhkaavat mennä sekaisin.

Toivon, että kunnallisiin luottamustehtäviin löydetään henkilöitä, jotka ovat valmiita panostamaan tehtäväänsä, hyödyntämään virkamiesten asiantuntemusta ja tekemään yhteistyötä siinä roolissa, jota saavutettu luottamuspaikka edellyttää.

Päivi Vauhkonen (kok),
Littoinen

Julkaistu Turun Sanomissa 9.11.2012