sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kunnalliseen päätöksentekoon tarvitaan läpinäkyvyyttä ja vaihtoehtoja


Olen osallistunut syksyn aikana Turun Tienoossa julkaistuun keskusteluun koskien kunnallisten palveluiden tuotantokustannusten selvittämistä. Sen johdosta olen saanut joitakin kysymyksiä siitä, että en ilmeisesti aio jatkossa enää työskennellä julkisella sektorilla. Kannanottoni ovat kuulemma olleet sen verran julkista sektoria syyllistäviä.

Syyllistäminen ei kuitenkaan ole ollut tarkoitukseni, ja pyydän sitä anteeksi, jos niin on käynyt. Olen yrittänyt tuoda tosiasioiden avulla läpinäkyvyyttä julkisten palveluiden tuottamiseen ja siihen liittyvään päätöksentekoon. Olen ollut valmis jopa uhraamaan itseni avoimuuden alttarille.

Olen perustellut esittämiäni näkökohtia tiedoilla, jotka löytyvät julkisista asiakirjoista, kuten pöytäkirjoista ja tilinpäätöksestä. Ne ovat kenen tahansa tutustuttavissa vaikka nettisivujen kautta. Johtopäätösten tekemiseen tarvitaan toki toisinaan asioiden pidempään seuraamista. Faktoja ei myöskään passaa irrottaa asiayhteydestään.

Läpinäkyvyyden lisäämisestä saattaa toki seurata, että mikäli rekrytointi riippuu viranhaltijoista, eivät he ehkä uskalla valita sellaista, joka avaa julkishallinnon verhoa. Onhan se pelottavaa, että joku paljastaa, millaisin perustein verovarojen käytöstä päätetään.

Kiitän niitä, jotka ovat käyneet kanssani keskustelua asian tiimoilta. On mielenkiintoista, että ne, joilta saanut sapiskaa, ovat olleet lähinnä palveluiden käyttäjiä ja samalla palveluiden maksumiehiä. Veronmaksajia ei ilmeisesti kiinnosta kunnalliseen päätöksentekoon liittyvät kehittämisajatukset: mitä vaihtoehtoja viranhaltijat esittelevät ja millaisiin faktoihin ne perustuvat?

Päivi Vauhkonen, (kok.)
Littoinen

Julkaistu Turun Tienoossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti