Nimetön työnhaku ei poista julkissektorin todellista ongelmaa

Suomessa uutisoitiin hiljan (STT 17.2.2013), että nimettömällä työnhaulla voisi löytyä paras osaaminen. Tavoitteena on nostaa muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien osuutta julkisella sektorilla.

Nimetön työnhaku on suuntauksena hyvä, sillä viranhaltijalain mukaan työnantaja ei saa virkasuhteeseen ottaessaan asettaa hakijoita erilaiseen asemaan ilman hyväksyttävää perustetta.

Yhdenvertaisuuslain mukaan edellä mainittua periaatetta noudatetaan myös työhönottoperusteista, työoloista tai työehdoista, henkilöstökoulutuksesta taikka uralla etenemisestä. Yhdenvertaisuuslain mukaan viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan yhdenvertaisuuden edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.

Mielestäni nimetön työnhalu ei kuitenkaan poista julkisen sektorin todellista ongelmaa, joka liittyy hakijoiden yhdenvertaiseen kohteluun ja samalla julkissektorin uudistumiseen. Todellinen ongelma kiteytyy mielestäni siihen, että työnantajat eivät ole tunnistaneet riittävästi osaamista, joita tehtävässä onnistuminen vaatisi tai jota edes hakuilmoituksessa määritelty pätevyys edellyttäisi.

Jos esimerkiksi haetaan johtajaa 50 miljoonan euron vastuualueelle ja edellytetään häneltä kykyä kehittää toimintaa, ei johtamis- ja kehittämisosaamiselle useinkaan ole määritelty kriteerejä, joiden avulla osaaminen voitaisiin arvioida läpinäkyvästi ja varmistaa näin hakijoiden syrjimätön kohtelu.

Esimerkiksi kehittämisosaamisen kriteereinä voisi olla näyttö onnistuneista kehittämishankkeista ja henkilön oma rooli niissä. Johtamisosaamisen osalta voitaisiin arvioida tarpeen mukaan esim. kykyä strategiseen johtamiseen, talousjohtamiseen, projektijohtamiseen, prosessijohtamiseen, innovatiivisuuden johtamiseen, verkostojen johtamiseen tai osaamisen johtamiseen. Näitä työkaluja on julkishallinnossa työskentelevien hakijoiden osaamissalkussa harvoin.

Eli jos rekrytoidaan ”kehittämiskykyistä nakkikioskin vetäjää”, kutsutaan haastatteluun edelleenkin vain ne henkilöt, joilla on kokemusta nakkikioskin vetäjän työstä – hakijan nimestä riippumatta. Tämä johtaa siihen, että julkissektorilla ei edelleenkään toteudu hakijoiden yhdenvertainen kohtelu eikä tapahdu kipeästi tarvittavaa uudistumista. Ehkä jollain toisenlaisella koulutuksella ja työkokemuksella saataisiin uudenlaista potkua nakkikioskin tuloksellisuuteen ja tuottavuuteen!

Päivi Vauhkonen

Littoinen

Julkaistu Turun Sanomissa 23.2.2013

Piispantarkastus on vallankäyttötilanne

Piispa Tapio Luoma tarkasteli Kotimaa-lehden kolumnissaan (17.1.2012) piispan vallankäyttöä. Hän totesi, että toisaalta piispan kannanottoja odotetaan. Toisaalta hän esitti, että piispan olisi oltava hiljaa, jottei hän tulisi käyttäneeksi valtaa väärin.

Tarkastelen seuraavassa piispantarkastusta yhtenä piispan vallankäyttötilanteena. Arvioin tilannetta kriittisesti eräässä seurakunnassa pidetyn määräaikaisen tarkastuksen näkökulmasta.

Piispantarkastus oli arvostettu tapahtuma, johon kohdistui paljon odotuksia. Piispantarkastuksen yhteydessä piispa ja hänen tarkastuskollegionsa keskustelivat seurakunnan henkilökunnan ja luottamushenkilöiden kanssa. Keskusteluissa käsiteltiin seurakunnan toiminnan painopisteitä, työn ja työyhteisön kehittämistä sekä hallintoa ja taloutta. Tarkastusta varten toimitettiin myös etukäteen kirjallista aineistoa ja käytiin ajatustenvaihtoa.

Piispantarkastuksen havainnoista laadittiin piispan lausunto, joka on julkinen asiakirja. On perusteltua odottaa, että piispantarkastuksessa seurakunnan toiminnallista ja taloudellista puolta arvioidaan tasapuolisesti.

Seurakunnan sisäisiin asioihin otettiin kuitenkin kantaa tavalla, joka edellyttäisi eri osapuolten syvällisempää ja tasapuolisempaa kuuntelemista ja dialogia.

Piispantarkastus on mielestäni voimakas vallankäyttötilanne. Tarkastuskäynnin jälkeen piispan nimissä esitettyihin näkökohtiin on viitattu seurakunnan kaikissa mahdollisissa kokouksissa ja palavereissa. Nyt on jopa vaarana, että seurakunta on osittain jäänyt kiinni piispantarkastusta edeltävään aikaan eikä näe sitä kehitystä, joka on tapahtunut tarkastuksen jälkeen.

Piispantarkastuksen voi nähdä olevan osa seurakunnan laatutyötä. Parhaimmillaan se tukee seurakunnan sisäistä itsearviointia ja pitkäjänteistä kehittämistä. Tai voisiko se ainakin johdattaa seurakunnan systemaattisen laatutyön kaidalle tielle?

Päivi Vauhkonen

kirkkovaltuutettu, kirkkoneuvoston ja taloudellisen jaoston jäsen, Littoinen

Julkaistu Kotimaa-lehdessä 7.2.2013

Palvelupäällikön valinnassa on hämärää

Liedon kunnassa oli vuoden vaihteessa haussa palvelupäällikön virka. Tehtävä on uusi. Palvelupäällikkö vastaa kunnan ruoka- ja puhtauspalveluista ja samalla 5,5 miljoonan euron budjetista. Henkilökuntaa on noin 100.

Palvelupäällikön tehtävään haki useita, joista yksi oli Liedon ruokapalvelupäällikön sijaisena toiminut henkilö. Hän oli muutama vuosi sitten hakenut tuolloin avoinna ollutta ruokapalvelupäällikön virkaa. Henkilö ei tullut tuolloin valituksi tehtävään, ja hän jätti oikaisuvaatimuksen kunnan päätöksestä.

Edellisestä valintapäätöksestä valittaminen on mitä ilmeisimmin saattanut henkilön epäedulliseen valoon. Ainakin lähiesimies on koko sijaistuksen ajan tehnyt työtä sen eteen, että suunnitteilla olevaan palvelupäällikön tehtävään ei koskaan valittaisi kyseistä henkilöä.

Esimies esimerkiksi levitti vs. ruokapalvelupäälliköstä tietoa, ”että on tullut niin paljon huonoa palautetta”. Esimies ei kuitenkaan koskaan eritellyt palautetta, käsitellyt sitä ruokapalvelupäällikön kanssa tai antanut hänelle mahdollisuutta kehittää toimintaansa. Olisiko mahdollista, että ruokapalvelupäälliköstä annetaan negatiivinen kuva esimerkiksi siksi, että hän vaati tulosvastuullisilta alaisiltaan aiempaa tarkempaa taloudellista seurantaa?

Ottamatta kantaa valittujen henkilöiden pätevyyteen haluaisin kiinnittää huomiota siihen, miten viran täyttö eteni. Itse en ollut hakijana palvelupäällikön tehtävään. Minulla on kuitenkin henkilökohtaista kokemusta siitä, miten kunnassa tämän tasoiset rekrytoinnit tehdään.

Liedon kunnassa on käytössä haastattelulomake, joka sisältää yleisellä tasolla olevia lähinnä luonteenpiirteitä koskevia kysymyksiä. Haastatteluissa ei ole mukana rekrytoinnin ammattilaista. Sitä en tiedä, millä kriteereillä haastatteluun pääsee.

Teknisen lautakunnan päätöksen mukaan palvelupäällikkö valittiin yhden haastattelun pohjalta ”kokonaisarviointiin perustuen soveltuvimpana”. Herää kysymys, miten luonteenpiirteistä keskustelemalla saadaan käsitys henkilön ammatillisesta pätevyydessä suhteessa valintakriteereihin. Miten esimerkiksi talous- ja henkilöstöjohtamisen osaaminen arvioitiin? Entä kehittämisosaaminen?

On ymmärrettävää, että hakuprosessissa mukana olleiden luottamushenkilöiden on helpompi luottaa virkamiehen sanaan, kuin kyseenalaistaa esittely ja perehtyä asioihin syvällisemmin. Näin säilyvät hyvät välit virkamieheen, ja saahan häneltä tarvittaessa jatkossakin ”luotettavaa sisäpiiritietoa”.

Mielestäni Liedon kunnan rekrytointiosaamista ja -toimintatapaa olisi syytä kehittää. Tärkeää olisi vahvistaa laajemminkin kehitystä, joka parantaisi julkissektorin kykyä uudistua.

Päivi Vauhkonen

Littoinen

Julkaistu Turun Tienoossa 5.2.2013

Kunnallisdemokratia on yliarvostettua

Kuntavaalit on käyty. Käynnissä on luottamuspaikkojen jako valtuutettujen ja rannalle jääneiden kesken. Useat kunnallisvaaliehdokkaat ovat tehneet hienoa ja pitkäjänteistä työtä. Jotkut ovat tosin tulleet valituksi parempien ehdokkaiden puuttuessa.

Uudet luottamushenkilöt ovat joka tapauksessa tulossa jatkamaan sitä strategista työtä, joka edellisen kauden luottamushenkilöillä on jäämässä kesken.

Mielestäni paikallisdemokratia on yliarvostettua. Uskallan väittää, että harvoin mietitään sitä, millaista osaamista ja perehtymistä valitut päättäjät oikeasti tarvitsisivat voidakseen linjata isoja ja kauaskantoisia asioita.

Ei myöskään käydä riittävästi keskustelua siitä, minkä kunnallisen palvelun järjestämisessä paikallistuntemuksesta olisi todellisuudessa hyötyä. Tämä keskustelu on riittämätöntä myös kuntauudistuksen yhteydessä.

Minulla on 12 vuoden kokemus kunnallishallinnosta eri rooleissa: valtuutettuna ja virkamiehenä. Olen nähnyt useita henkilöitä, jotka kantavat valtuutetun viittaansa käyttämättä kertaakaan puheenvuoroa kokouksessa. Olen myös toistuvasti nähnyt, miten vasta kokouksessa avataan kirjekuori, joka sisältää syvällistä perehtymistä vaatineen esityslistan.

Olen joutunut todistamaan valtuutettujen toistuvia poissaoloja kokouksista sekä sitä, että he eivät ole vaivautuneet järjestämään varahenkilöään paikalle puhumattakaan siitä, että olisivat briiffanneet hänet käsiteltäviin asioihin.

Haaste kunnallisdemokratiassa on myös se, että luottamushenkilöiden tulisi tunnistaa roolinsa työnantajan edustajana. Toisinaan nimittäin puoluepoliittisesta mandaatista riippuen esimerkiksi hallituksen jäsen alkaa toimia tiedostamattaan ammattiyhdistysroolissaan, josta hän on ponnistanut kunnallisiin luottamustehtäviin.

Toisinaan luottamushenkilön mandaatti näyttää myös oikeuttavan ylimielisyyteen, epäasialliseen käyttäytymiseen ja virkamiesten aliarvioimiseen.

Isojen, yhteisten asioiden demokraattinen käsittely ja päätöksenteko on ongelmallista ajoittain myös siksi, että luottamushenkilöille on tutumpaa ottaa kantaa kotitaloutensa mittakaavan kokoisiin asioihin. Huomio kiinnitetään mielellään suihkuverhon valintaan, mutta miljoona-kysymyksistä päätetään ohi mennen.

Olen myös nähnyt, miten luottamushenkilöt puuttuvat kuntaorganisaation sisäisiin, operatiivisiin asioihin, jolloin toimivaltuudet esimiesten kanssa uhkaavat mennä sekaisin.

Toivon, että kunnallisiin luottamustehtäviin löydetään henkilöitä, jotka ovat valmiita panostamaan tehtäväänsä, hyödyntämään virkamiesten asiantuntemusta ja tekemään yhteistyötä siinä roolissa, jota saavutettu luottamuspaikka edellyttää.

Päivi Vauhkonen (kok),
Littoinen

Julkaistu Turun Sanomissa 9.11.2012

Kunnalliseen päätöksentekoon tarvitaan läpinäkyvyyttä ja vaihtoehtoja

Olen osallistunut syksyn aikana Turun Tienoossa julkaistuun keskusteluun koskien kunnallisten palveluiden tuotantokustannusten selvittämistä. Sen johdosta olen saanut joitakin kysymyksiä siitä, että en ilmeisesti aio jatkossa enää työskennellä julkisella sektorilla. Kannanottoni ovat kuulemma olleet sen verran julkista sektoria syyllistäviä.

Syyllistäminen ei kuitenkaan ole ollut tarkoitukseni, ja pyydän sitä anteeksi, jos niin on käynyt. Olen yrittänyt tuoda tosiasioiden avulla läpinäkyvyyttä julkisten palveluiden tuottamiseen ja siihen liittyvään päätöksentekoon. Olen ollut valmis jopa uhraamaan itseni avoimuuden alttarille.

Olen perustellut esittämiäni näkökohtia tiedoilla, jotka löytyvät julkisista asiakirjoista, kuten pöytäkirjoista ja tilinpäätöksestä. Ne ovat kenen tahansa tutustuttavissa vaikka nettisivujen kautta. Johtopäätösten tekemiseen tarvitaan toki toisinaan asioiden pidempään seuraamista. Faktoja ei myöskään passaa irrottaa asiayhteydestään.

Läpinäkyvyyden lisäämisestä saattaa toki seurata, että mikäli rekrytointi riippuu viranhaltijoista, eivät he ehkä uskalla valita sellaista, joka avaa julkishallinnon verhoa. Onhan se pelottavaa, että joku paljastaa, millaisin perustein verovarojen käytöstä päätetään.

Kiitän niitä, jotka ovat käyneet kanssani keskustelua asian tiimoilta. On mielenkiintoista, että ne, joilta saanut sapiskaa, ovat olleet lähinnä palveluiden käyttäjiä ja samalla palveluiden maksumiehiä. Veronmaksajia ei ilmeisesti kiinnosta kunnalliseen päätöksentekoon liittyvät kehittämisajatukset: mitä vaihtoehtoja viranhaltijat esittelevät ja millaisiin faktoihin ne perustuvat?

Päivi Vauhkonen, (kok.)

Littoinen

Julkaistu Turun Tienoossa

Mitä julkisten palveluiden tuottaminen maksaa?

Kunnilla on vastuu järjestää monenlaisia palveluita kuntalaisille. Järjestämisvastuu on monella sektorilla laajenemassa siten, että palveluiden saatavuus on mahdollistettava yhä useammin myös kuntarajoista riippumatta. Olisi hyvä, että julkisten palveluiden tuloksellisuutta arvioitaisiin tosiasioihin pohjautuen.

Tuloksellisuus on käsite, jota pyritään viljelemään julkishallinnossa sekä työntekijä- että työnantajajärjestöjen toimesta. Olen ymmärtänyt, että tuloksellisuus sisältää monia eri ulottuvuuksia, kuten tuottavuutta, kustannustehokkuutta ja vaikuttavuutta. Tuloksellisuus pyrkii ottamaan huomioon myös henkilökunnan ja luonnonympäristön hyvinvoinnin. Julkispalvelujen tuloksellisuusajattelun ydin on mahdollisimman vaikuttavien palvelujen kustannustietoisessa tuottamisessa annetun budjetin puitteissa.

Olen kuullut, että hoitopaikka yksityisessä hoitokodissa maksaisi asukkaalle esimerkiksi 3000 euroa kuukaudessa. Tämä tekee n. 100 euroa päivässä.

Härkätien kuntayhtymän tilinpäätöksestä vuodelta 2011 voi vastaavasti lukea, että terveyskeskuksen hoivaosaston menot ovat 241 euroa / hoitopäivä. Tästä saa käsityksen, että julkisen hoitolaitoksen hoitopäivän hinta olisi lähes 2,5-kertainen yksityiseen verrattuna.

Ongelma on siinä, että näitä kahta hintaa ei kuitenkaan voi verrata toisiinsa. En nyt tarkoita sitä, että toinen on ulosmyyntihinta ja toinen tuotantohinta. Enkä viittaa myöskään sitä, että yksityisessä hinnassa täytyy olla katetta eli puskuria, jolla varaudutaan esimerkiksi tulevaisuuden korjaus- ja uudisinvestointeihin.

Tosiasiassa esimerkiksi terveyskeskuksessa tuotetaan paljon sellaisia palveluita, joilla ei ole ollenkaan hintalappua eli joiden tuottamiskustannuksia ei kukaan tiedä. Tämä johtaa siihen, että jos jonkun palvelun aiheuttamia kustannuksia ei voida kohdistaa sille palvelulle, joille ne kuuluvat, kustannukset kohdistetaan niille harvoille palveluille, joita on pyritty tuotteistamaan. Ja ehkä tuotteistaminenkin on jäänyt puolitiehen, mikä ei tee oikeutta julkisten palveluiden tuotantokustannusten selvittämiselle.

Mielestäni julkisten palveluiden vaihtoehtoiset tuottamistavat, kuten ulkoistaminen, perustuvat siihen, että niiden hinta tiedetään. Toivottavasti ne, jotka kunnassa päättävät vaihtoehtoisista tuotantotavoista, tietävät, mitä kunnan oma tuotanto maksaa  -  unohtamatta muita tuloksellisuusnäkökohtia.

Päivi Vauhkonen, (kok.)

Littoinen

Julkaistu Turun Tienoossa 25.10.2012

Julkiset palvelut ovat kalliita

Keskustelu julkisista palveluista käy kuntavaalien alla vilkkaana. Se on hyvä! Toisissa kannanotoissa peräänkuulutetaan vanhuspalveluiden järjestämiseen uudistushenkisyyttä.

Toisissa kannanotoissa moititaan vaihtoehtoisia palveluratkaisuja, kuten yhteistyötä, yhtiöittämistä, yksityistämistä ja ulkoistamista.

Joissakin vaalimainoksissa erilaisiin palveluiden järjestämistapoihin liitetään sen verran merkillisiä uhkakuvia, että en ole ihan varma, mitä ehdokkaat milläkin termillä tarkoittavat. Ymmärrän, että esimerkiksi ulkoistaminen tarkoittaa sellaista vaihtoehtoa kunnan palvelustrategiassa, että kaikkia palveluita kunta ei tuota itse, vaan palveluja ostetaan joltain muulta toimijalta. Syy ulkoistamiseen voisi olla esimerkiksi se, että palvelu saadaan sitä tarvitsevalle edullisemmin kuin kunnan omana tuotantona. Jos kysymys on kunnan järjestämisvelvollisuuksiin kuuluvasta hankinnasta, ei ulkoistaminen kuitenkaan vapauta kuntaa laadunvalvonnan ja sopimushallinnan velvollisuudesta.

Olisikin hyvä, että huomiota kiinnitettäisiin myös siihen, mitä julkiset palvelut maksavat. Enkä tarkoita ’maksamisella’ sitä, mitä siinä hintalapussa lukee, kun palvelu luovutetaan potilaalle tai muulle käyttäjälle. Se on vahvasti tuettu hinta. Tarkoitan maksamisella sitä, mitä palvelun tuottaminen maksaa veronmaksajille.

Tämä huomio saattaisi havahduttaa siihen, että esimerkiksi hoitopäivä julkisessa palvelulaitoksessa on kallis! Hoitopäivä kunnan vanhainkodissa tai terveyskeskuksen hoivaosastolla voi siis maksaa enemmän kuin hoitopäivä yksityisessä palvelukodissa. Näin ollen esimerkiksi Liedon kunnalle voi jossain tilanteessa edullisempaa ostaa hoitopaikka lietolaiselle yksityiseltä palvelutuottajalta, kuin tehdä itse. Voisikohan näissä tilanteissa esimerkiksi palveluseteli avata tasavertaisia mahdollisuuksia kuntalaisille?

Mitä maksaa? Se selviää esimerkiksi Härkätien kuntayhtymän talousarviosta ja tilinpäätöksestä. Sitä, minkä verran lisävalaistusta löytyy Liedon papereista, voisi aktiivinen lukija myös selvittää. Kotisivut avaavat tietolähteitä.

Joku ihmettelee, mihin yksityistä palveluista tuleva säästö perustuu. Voisikohan vastaus liittyä siihen, yksityisellä puolella euro on sijoitettu tuloksellisemmin? Voisiko olla jopa mahdollista, että yksityisellä puolella homma osataan paremmin kuin julkisella?

Päivi Vauhkonen (kok.)

Littoinen

Julkaistu Turun Tienoossa 18.10.2012

Päättömiä syytöksiä terveyspalveluiden kehittämisestä

Toverit Katajainen ja Heikkiä syyttävät (TT 18.9.2012) Härkätien kuntayhtymää päätöksenteon kädettömyydestä. Tutustumalla asiaan tarkemmin voi havaita, että heidän syytöksensä koskien Härkätien pääterveysaseman päivystysaikojen supistamista on perätön eikä valitettavasti perustu tosiasioihin. Katajaisen ja Heikkilän mielipidekirjoitus sisältää jopa päättömiä väitteitä kuntayhtymän kostoiskusta.

Härkätien kuntayhtymän toiminta pohjautuu 1970-luvulla solmittuun perussopimukseen, jossa jäsenkunnat (Koski, Lieto, Marttila ja Tarvasjoki) ovat määritelleet kuntayhtymän toimivallan. Päätöksiä tehdään kuntayhtymän toimielimissä, johon jäsenkunnat ovat valinneet edustajansa. Perussopimuksessa on sovittu myös menettelystä, jolla jäsenkuntia kuullaan kuntayhtymän budjetin laatimisen yhteydessä. Härkätien kuntayhtymä on noudattanut tätä kuulemisohjetta myös viime vuosien toiminnan ja talouden suunnittelussa.

Päivystyspalveluiden kehittämissuunnitelmista voimme lukea kuntayhtymän jo vuosien takaisista kokouspöytäkirjoista. Esimerkiksi kokouksessa 16.12.2009 (§ 117) oli läsnä myös jäsenkuntien johtavia virkamiehiä. Härkätien pääterveysaseman päivystysaikojen supistaminen ei ole henkitoreissaan olevan organisaation kostoisku, vaan seurausta jäsenkuntien tahdon noudattamisesta.

Härkätien kuntayhtymän toiminta on toki nyt päättymässä, ja terveyskeskuksen palveluiden järjestäminen on siirtymässä Liedon kuntaan ensi vuoden alusta. Palveluiden järjestämisestä vastaa tarkkaan ottaen sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen lautakunta, joka tarkoittaa käytännössä, että ”kuntayhtymä rakennetaan uudelleen” Liedon kunnanhallituksen alaisuuteen. Tästä johtuen on tulevan vuoden suunnittelussa noudatettu kuntayhtymän perussopimuksesta poiketen Liedon kunnan budjetinlaadintaohjeita.

Lietolaisilla tuppaa olemaan sellainen käsitys, että Lieto on maailman napa. Varsinkin Katajaisen ja Heikkilän mielipidekirjoituksesta voi päätellä, että ikään kuin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueen ensihoidon ja päivystystoiminnan strateginen kehittäminen pyörisi Härkätien kuntayhtymän purkamisen ympärillä. On mielenkiintoista seurata, miten laadukkaasti ja kustannustehokkaasti terveyskeskuksen palvelut järjestetään jatkossa, kun Lieto pomottaa.

Päivi Vauhkonen, KTL (kok.)

Littoinen

Julkaistu Turun Tienoossa20.9.2012

Faktaa päivystyspalveluista fiktioiden sijaan

Olemme voineet paikallislehdissä viime päivinä lukea mielipidekirjoituksesta (TS 7.9.2012, TT 11.9.2012), jossa on esitetty kritiikkiä Härkätien terveyskeskuksen päivystysvastaanottoaikojen muutoksiin. Kysymys on ilta- ja viikonloppuaikojen supistamisesta Liedon pääterveysasemalla. 

Asian voisi kääntää niinkin päin, että terveyskeskuksessa pyritään lisäämään päiväaikaisia päivystysaikoja. Eli päivystysaikamuutoksella ja osittaisella siirrolla yhteispäivystykseen pyritään lisäämään niitä vastaanottoaikoja, joita tarvitaan kuumeilevan tai korvatulehdusta potevan lapsen hoitamiseen Liedossa.

Koska pienissä päivystyspisteissä on yhä vaikeampaa ja kalliimpaa huolehtia kokeneen henkilökunnan rekrytoinnista, riittävistä diagnostisista mahdollisuuksista ja turvallisuudesta, on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella valmisteltu jo useamman vuoden ajan yhteispäivystyspistettä, joka sijaitsee TYKS:n alueelle valmistuvassa T2-sairaalassa. Nimitys "yhteispäivystys" tarkoittaa tässä yhteydessä toisaalta kuntien yhteistä terveyskeskuspäivystystä, toisaalta erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistä päivystyspistettä.

Kuka tahansa kuntalainen on voinut ajan vuosien seurata asian valmistelua esimerkiksi Härkätien terveyskeskuksen kotisivuilta, jossa pöytäkirjat julkaistaan. Asian tietämiseksi ei tarvita ”varmaa viidakkorumpua”, johon mielipidekirjoituksessa viitataan. Eikä kysymys ole siis vain viime kevään suunnitelmista, vaan laajasta, koko Turun seutua koskettavasta ensihoidon ja päivystyksen kehittämistyöstä.

Mielipidekirjoituksessa kummittelee myös yöpäivystys, joka on Härkätien terveyskeskuksesta ollut jo vuosien ajan Turun yhteispäivystyksessä. Eli jos yöaikaan on tullut tarve päivystykseen, on jo pidempään hakeuduttu sinne, missä on riittävät tutkimusmahdollisuudet diagnoosin tekemiseksi. Tarvitaan auki olevaa laboratoriota, röntgeniä ja päivystyslääketieteeseen perehtynyttä henkilökuntaa. Päivystystoiminta on muuttunut viime vuosina yhä vaativammaksi sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Monet äkilliset sairaudet, joiden menestyksellinen hoito päivystysaikana vielä muutamia vuosia sitten oli mahdotonta, ovat nykyisin hoidettavissa, jos hoitotoimet päästään aloittamaan nopeasti.

Terveyskeskuksen kotisivuilta voimme nyt lukea yhtymähallituksen päätöksestä, että Härkätien terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolinen päivystystoiminta siirretään T2- sairaalassa toimivaan yhteispäivystykseen, kun sairaalan tilat ovat siinä määrin valmiit, että siirto voi toteutua. Tällä hetkellä arvioitu siirtopäivä on huhtikuussa 2013. Ennen siirtoa yhteispäivystykseen tulee kuitenkin ratkaista, miten terveyskeskuksen sairaalan toiminta viikonloppuina ja arkipyhinä turvataan.

On hyvä tiedostaa, että se palveluiden saavutettavuus ei ole sama asia kuin palveluiden saatavuus. Ei riitä, että on olemassa päivystyspiste, johon pääsee paikalle, jos siellä ei ole saatavilla riittävää palvelutasoa. Uskon, että palveluiden keskittämisen rinnalla lisätään ympärivuorokautista puhelinneuvontaa ja tuetaan yksilöiden omahoitoa, jotta rajalliset resurssit voidaan turvata niille, jotka apua todella tarvitsevat. Ei nuhapotilaita ohjata yhteispäivystykseen!

Kunnallisvaalien lähestyessä olisi toivottavaa, että fiktioiden sijaan esitettäisiin faktaa terveyspalveluiden kehittämisestä. Myös uusille valtuutetuille, jotka perehtyvät ajamiinsa asioihin, on tilaa!

Päivi Vauhkonen, KTL (kok.)

Littoinen

Julkaistu Turun Tienoossa 18.9.2012 ja Turun Sanomissa

Terveydenhuollon yhtiöittämisessä tarvitaan kehittämisosaamista

KTM Niina Nurmi kirjoittaa (TS 23.7.2012) ansiokkaasti terveydenhuollon yhtiöittämisen pimeästä puolesta tutkimuksensa pohjalta. Toisaalta on tunnustaa, että kunnissa on jo pitkään ollut erityisenä haasteena terveydenhuollon tehokas ja oikeudenmukainen järjestäminen kuntalaisille. Toisaalta hän kuvaa tehokkuuden lisäämisen esimerkiksi yhtiöittämisen myötä johtaneen joihinkin negatiivisiin muutoksiin, kuten työilmapiirin tai asiakaspalvelun heikkenemiseen.

Tarve julkisen terveydenhuollon palveluyksikön yhtiöittämiseen voi kehittyä auringossa paistattelun sijaan lainsäädännön hankalassa ristiaallokossa, jossa puhaltavat samanaikaisesti työterveyshuoltolain, hankintalain, kuntalain ja osakeyhtiölain tuulet.

Tilannehan saattaa syntyä kunnassa seuraavasti: Ensin kunnan omalle henkilökunnalle hankitaan työterveyshuollon palvelut omasta terveyskeskuksesta kilpailuttamatta. Sittemmin kunnan lakisääteiseksi tehtäväksi annetaan työterveyspalvelujen tuottaminen oman kuntansa alueella toimiville yrityksille ja yrittäjille. Tämän jälkeen kunta hankkii edelleen työterveyshuollon palvelut samalta palveluntuottajalta, ja ulkopuolisille yrityksille ja yrittäjille tapahtuvan myynnin kasvaessa kilpailuttamisvelvoite laukeaa. Työterveyshuollon kilpailuttamiseen ei ehkä uskalleta lähteä noin vain, sillä pelkona voi olla oman työterveyshuollon yksikön häviäminen kilpailussa.

Mahdollista on toki myös, että oma työterveyshuollon yksikkö voittaa tarjouskilpailun. Se voi tapahtua esimerkiksi halvempien myyntihintojen ansiosta. Tähän lopputulokseen voidaan päästä myös, mikäli hankintapäätös tehdään yksipuolisten tai väljien kriteerien valossa. Syynä voittoon voivat olla myös edullisemmat myyntihinnat, jotka johtuvat mahdollisesti siitä, että omistajakunta tukee tietäen tai tahtomattaan työterveyshuollon yksikköään. Tuki voi tulla sitä kautta, että mahdollinen toiminnan tappio (= on eletty yli varojen) jätetään omistajakunnan maksettavaksi tai että epäsuoria hallinnollisia (esim. tietojärjestelmät) kustannuksia ei kohdisteta riittävästi työterveyshuollon palveluille. Tuki voi tulla myös sitä kautta, että julkisyhteisön myyntihintoihin ei yksinkertaisesti ole varattu riittävästi katetta, jolla turvattaisiin työterveyshuollon yksikön investoinnit ja kehittäminen. Toki oma julkinen työterveyshuolto voi myös oikeasti olla hankintakilpailun paras.

Työterveyshuollon yhtiöittäminen saattaa olla siis seurausta julkisyhteisön kilpailuttamisvelvollisuudesta. Yhtiöittämisellä pyritään saamaan palveluiden tuottajalle paremmat edellytykset pärjätä liiketoimintaperiaatteella toimivien terveydenhuollon yhtiöiden rinnalla. Parempia toimintaedellytyksiä tavoitellaan selkeämmän taloudenpidon, joustavamman päätöksenteon ja normaalien liiketalouden pelimerkkien, kuten markkinointimahdollisuuksien (kilpailuneutraliteetin sijaan) kautta.  Voitaneen esittää, että yhtiöittämisellä tavoitellaan kestävämpää tuottojen ja kulujen välistä suhdetta eli tuottavuutta.

Julkisyhteisön tuottavuuden parantaminen pitäisikin olla koko vastuullisen henkilökunnan yhteinen pyrkimys. Jos palkat ja muut kulut maksetaan veronmaksajien euroilla, tulee mielestäni meidän kaikkien kantaa huolta siitä, miten huolella eurot käytetään.

Nurmen kirjoitus herättää paljon miksi- ja miten-kysymyksiä. Yksi kysymyksistä liittyy siihen, että onko julkisessa terveydenhuollossa riittävästi liiketoiminta- ja kehittämisosaamista, jota yhtiöittämiseen tarvitaan? Vai ajetaanko siellä autoa ilman ajokorttia?

Päivi Vauhkonen, KTL (kok.)

Littoinen

Julkaistu Turun Sanomissa

Mikä on kunnan tehtävä?

Virkamiesten laatima raportti kuntajakoselvitysalueista julkaistiin 7.2.2012. Sen jälkeen on useassa keskustelussa viitattu raporttiin ja jotkut henkilöt jopa repineet siinä olevan kartan julkisesti. Mutta ovatkohan ihmiset oikeasti tutustuneet niihin faktoihin, joita raportti käsittelee?

Ydinkysymys kuntauudistuksessa lienee se, miten kuntien elinvoimaisuus ja kyky tuottaa julkisia palveluita turvattaisiin tulevaisuudessa. Tutustuttuani selvitysalueista laadittuun raporttiin havahduin, miten tarkkaa työtä siinä oli tehty ja miten olennaisista asioista siinä selostetaan. Raportti on mielestäni asiallista, mutta karua luettavaa.

Selvitysalueraportissa kerrotaan monista tekijöistä, jotka kuvaavat kunkin kunnan tulevaisuusnäkymiä. Myös talouden pelimerkit on käsitelty havainnollisesti, kuten

-      -  tuloveroprosentti (onko veroprosenttia varaa tarvittaessa korottaa),

-       - velkaantuneisuus (onko varaa ottaa mahdollisesti lisää lainaa) ja

-       - alijäämä (miten paljon menot ovat ylittäneet tulot vuosien varrella).

Raportissa väännetään rautalangasta myös kunnan väestön huoltosuhteen muutosnäkymiä ja muita olennaisia asioita, jotka kuvaavat, miten tulojen ja menojen suhde kehittyy.

Paperissa tarkastellaan myös selvitysalueittain, miten kunnat järjestävät nykyisin lakisääteisiä tehtäviään. Esille tulee erilaisia kuntien välisiä yhteistyökuvioita, jotka vahvistavat päässäni olevaa kuntakarttaa. Näen siinä kuntien lisäksi useita erilaisia piirejä ja muita kuntajoista irrallaan olevia alueita, joiden sisällä kuntalaisten palveluita järjestetään. Jo tälläkin hetkellä on esimerkiksi erikoissairaanhoidon, kehitysvammahuollon, ympäristöterveyshuollon, jätehuollon tai sosiaali- ja terveyshuollon piirejä, joita kuntalaiset eivät juurikaan näe palveluita käyttäessään. Vastaavasti kuntaraja voi jossakin kylässä olla kuin Berliinin muuri, jota kuntalainen ei millään voi ylittää julkisia palveluita tarvitessaan.

Kuntahan on ihmisten luomus ja kunnan tehtävät ovat muuttuneet vuosien saatossa! Mielestäni olisikin hyvä tässä kuntajakouudistuksessa keskustella erityisesti siitä, mikä on kunnan tehtävä. Ehkä ensin pitäisi miettiä, mitä rajan sisään laitetaan, kuin sitä, missä raja kulkee. Mitkä ovat sellaisia palveluita, joiden järjestämisen pitäisi tapahtua nimenomaan kunta-nimisessä organisaatiossa ja joiden järjestämisessä paikallisdemokratiasta olisi hyötyä?

Samalla olisi hyvä pohtia sitä, millaista osaamista luottamushenkilöiltä ja virkamiehillä pitää olla, jotta verovaroilla maksettavat palvelut järjestettäisiin mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja kustannustehokkaasti. Ratkaistava on myös se, miten tarvittava osaaminen varmistettaisiin.

Päivi Vauhkonen (kok.)

Littoinen

Julkaistu Turun Sanomissa 17.2.2012 ja Helsingin Sanomissa 

Vastuullisuus on huolenpitoa taloudesta, ihmisistä ja ympäristöstä

Timo Katajainen pohtii Turun Tienoossa 9.7.2011 julkaisussa mielipidekirjoituksessaan tärkeää ja ajankohtaista aihetta, vastuullisuutta. Hänen kirjoituksensa on selvästi puoluepoliittisesti värittynyt eikä välttämättä rakenna yhteistä ymmärrystä tästä moniulotteisesta aiheesta. Eikö kaikkien puolueiden politiikassa pitäisi ensin miettiä, miten julkisten palvelujen tuottamiseen tarvittavat varat saadaan aikaiseksi, ja vasta sitten sitä, miten ne käytetään? 

Vastuullisuus ei ole elinkeinoelämässä uusi asia, vaikka se voidaan edelleen ymmärtää hyvin eri tavoin. Aiheesta on nousemassa megatrendi, jota ei voi sivuuttaa. Usein puhutaan liiketoiminnan vastuullisuudesta tai yritysten yhteiskuntavastuusta. Littoisten Verkatehdas oli aikoinaan hyvä esimerkki yhteiskuntavastuun kantamisesta: työnantaja piti huolta työntekijöistään esimerkiksi rakentamalla kirjaston ja koulun. Myös työntekijöiden terveydenhoitoon panostettiin, vaikka talouden realiteetit ohjasivat tehtaan toiminnan jatkuvuutta ja kehittämistä. Sosiaalisen ja ekologisen vastuun kantaminen liittyvät kiinteästi talouteen.

Vastuullisuus ei ole pelkästään yrityksiä koskeva asia, vaan myös sidosryhmien ja muiden organisaatioiden vastuullisuus on noussut mielenkiinnon kohteeksi. Suomessa on alkanut vakiintua kansainvälinen ns. kolmen ulottuvuuden vastuullisuusajattelu, jolloin vastuullisuus on kattokäsite, joka kattaa taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöön liittyvän vastuu-ulottuvuuden. Määritelmän valossa voidaan kyseenalaistaa myös esimerkiksi julkisyhteisöjen vastuullisuus: miten vastuullisesti kunnassa käytetään määrärahoja, miten vastuullisesti seurakunnassa huolehditaan työntekijöistä tai miten vastuullisesti sairaalassa hoidetaan ympäristöasiat.

Eri vastuu-ulottuvuudet (taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen) voivat saada erilaisia painotuksia katsantokulmista riippuen. Talouden näkökulmasta ajateltuna talous luo perustan sosiaalisen ja ympäristöön liittyvän vastuun kantamiselle: jos ei ole rahaa, ei voida pitää huolta ihmisistä ja luonnosta. Sosiaalinen näkökulma korostaa ihmisten roolia muiden vastuualueiden hoitamisessa: jos ihmisistä ei pidetä huolta, eivät he jaksa huolehtia taloudesta ja luonnosta. Ekologisesti tarkasteltuna luonto on ehdoton edellytys kaikelle toiminnalle: ellei ole luontoa, ei ole ihmisiä eikä myöskään taloutta, josta pitää huolta. On vastuullista etsiä tasapainoa eri ulottuvuuksien välille.

Yhden asian liikkeet korostavat jotakin vastuu-ulottuvuutta ylitse muiden. Esimerkiksi sosiaalista vastuuta korostavat puolueet korostavat sitä, miten sosiaalinen tasa-arvo toteutetaan. Ekologista vastuuta korostettaessa ympäristöasiat nousevat puolueen tärkeämmäksi asiaksi.

Viitaten Katajaisen subjektiiviseen tulkintaan muiden puolueiden vastuullisuudesta totean, että ymmärtääkseni on Kokoomus yleispuolue, joka pyrkii huolehtimaan näistä kaikista kolmesta vastuu-ulottuvuudesta samanaikaisesti. Kokoomus kantaa sosiaalista ja ekologista vastuuta ottaen huomioon talouden realiteetit.

Päivi Vauhkonen, KTM, tutkija

Littoinen

Julkaistu Turun Sanomissa 7/2012