sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Julkiset palvelut ovat kalliita


Keskustelu julkisista palveluista käy kuntavaalien alla vilkkaana. Se on hyvä! Toisissa kannanotoissa peräänkuulutetaan vanhuspalveluiden järjestämiseen uudistushenkisyyttä.
Toisissa kannanotoissa moititaan vaihtoehtoisia palveluratkaisuja, kuten yhteistyötä, yhtiöittämistä, yksityistämistä ja ulkoistamista.

Joissakin vaalimainoksissa erilaisiin palveluiden järjestämistapoihin liitetään sen verran merkillisiä uhkakuvia, että en ole ihan varma, mitä ehdokkaat milläkin termillä tarkoittavat. Ymmärrän, että esimerkiksi ulkoistaminen tarkoittaa sellaista vaihtoehtoa kunnan palvelustrategiassa, että kaikkia palveluita kunta ei tuota itse, vaan palveluja ostetaan joltain muulta toimijalta. Syy ulkoistamiseen voisi olla esimerkiksi se, että palvelu saadaan sitä tarvitsevalle edullisemmin kuin kunnan omana tuotantona. Jos kysymys on kunnan järjestämisvelvollisuuksiin kuuluvasta hankinnasta, ei ulkoistaminen kuitenkaan vapauta kuntaa laadunvalvonnan ja sopimushallinnan velvollisuudesta.

Olisikin hyvä, että huomiota kiinnitettäisiin myös siihen, mitä julkiset palvelut maksavat. Enkä tarkoita ’maksamisella’ sitä, mitä siinä hintalapussa lukee, kun palvelu luovutetaan potilaalle tai muulle käyttäjälle. Se on vahvasti tuettu hinta. Tarkoitan maksamisella sitä, mitä palvelun tuottaminen maksaa veronmaksajille.

Tämä huomio saattaisi havahduttaa siihen, että esimerkiksi hoitopäivä julkisessa palvelulaitoksessa on kallis! Hoitopäivä kunnan vanhainkodissa tai terveyskeskuksen hoivaosastolla voi siis maksaa enemmän kuin hoitopäivä yksityisessä palvelukodissa. Näin ollen esimerkiksi Liedon kunnalle voi jossain tilanteessa edullisempaa ostaa hoitopaikka lietolaiselle yksityiseltä palvelutuottajalta, kuin tehdä itse. Voisikohan näissä tilanteissa esimerkiksi palveluseteli avata tasavertaisia mahdollisuuksia kuntalaisille?

Mitä maksaa? Se selviää esimerkiksi Härkätien kuntayhtymän talousarviosta ja tilinpäätöksestä. Sitä, minkä verran lisävalaistusta löytyy Liedon papereista, voisi aktiivinen lukija myös selvittää. Kotisivut avaavat tietolähteitä.

Joku ihmettelee, mihin yksityistä palveluista tuleva säästö perustuu. Voisikohan vastaus liittyä siihen, yksityisellä puolella euro on sijoitettu tuloksellisemmin? Voisiko olla jopa mahdollista, että yksityisellä puolella homma osataan paremmin kuin julkisella?

Päivi Vauhkonen (kok.)
Littoinen

Julkaistu Turun Tienoossa 18.10.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti